
Ghostin Prequelle on vuonna 2018 julkaistu täyspitkälevy, jolla bändi polkaisi viimeistään itsensä kaikkien tietoisuuteen. Levy keikkui ympäri maailmaa listojen kärjessä ilmestyttyään.
Ghost sai julkisuutta bändin sisäisillä riidoilla, jossa osa muusta bändistä vaati oikeuksiaan bändin omistusoikeuksiin. Samasta asiasta johtuen alkoi myös paljastua bändin johtohahmo, jonka henkilöllisyyttä oli pidetty pimennossa. Keulahahmoksi on osoittautunut ruotsalainen Tobias Forge, joka on ennen Ghostia esiintynyt erilaisissa kokoonpanoissa vaatimattomalla menestyksellä. Yksi näistä yhtyeistä oli glam-rock-yhtye Crashdïet, jossa on esiintynyt myös suomalaisille tuttu Olli Herman.
Levy on tasapainoinen ja huolella tehty. Forge on kertonut, että levy on tuotettu yhteistyössä tuottaja Tom Dalgetyn kanssa. Levyllä on käytetty apuna ns. studiomuusikoita ja ystäviä, varsinaista bändiä levyllä ei kuulla. Yksi näistä muusikoista on Opethin Mikael Åkerfeldt.
Yllä olevalla kappaleella Ghost murtautui valtavirtaan ja kyllähän täytyy sanoa, että bändissä viehättää tämä loppuun hiottu visualisuus. Ei voi kun mielenkiinnolla odottaa mihin Forge vie bändiään, sillä aina on löytynyt uusi koukku, jolla fanit on yllätetty. Ghost tulee murtamaan genrerajoja ja keräämään kuuntelijoita laidasta laitaan, kuten raskaamman rockin jättiläiset Metallica ja Kiss on tehnyt.