Broadcast: Step On It

Broadcast on vuonna 1980 perustettu yhtye ja yhtyeestä löytyy suomalaisen musiikin ystävälle monta tuttua nimeä aina Jarmo Nikusta Edu Kettusen kautta Esa Kaartamoon, joka reilu vuosi sitten uutisoitiin kuolleen yhtyeen ollessa valmistautumassa keikalle Kangasalla. Yhtyehän myös voitti vuonna 1983 Englannissa Battle of the Bands-bändikilpailun, joten ulkomaillakin yhtyeen taso huomattiin, tosin siitä ei seurannut mitään kansainvälistä menestystä.

Step On It on yhtyeen viides albumi ja joka kuunnellessa vaikuttaa tosi tasapainoiselta levyltä ja jopa paikoittain henkevältä, ehkä bluesahtavalta. Levyltä löytyy monta hienoa kappaletta, ja varsinkin itselleni iski avausraidat More Lies ja Lowridin’, jotka tuo vahvoja muistoja nuoruudesta, jolloin ensimmäisen kerran tuli kuunneltua yhtyettä.

Step On It käsittämättömän hieno levy, joka on valmistunut vuonna 1987. Tämän jälkeenhän yhtye laittoi pillit pussiin ja myöhemmin yhtyeen jäseniä on tavattu erilaisissa kokoonpanoissa. 90- ja 2000-luvulla yhtye on tehnyt pieniä paluita keikkalavoille ja jopa yhden studiolevyn 90-luvulla.

Alla yhtyeen livetaltiointi vuodelta 2018 Lappeenrannasta Step On It-levyllä olevasta Call It Pride-kappaleesta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: