
The Georgia Satellites on vuonna 1980 perustettu yhtye, tosin yhtye aloitti Keith and the Satellites nimellä. Muutaman miehistönvaihdoksen jälkeen vuonna 1982 yhtye päätti vaihtaa nimensä ja uudeksi nimeksi tuli Georgia Satellites.
Vuonna 1986 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen kokopitkälevy, joka kantoi bändin omaa nimeään. Levy nousi Yhdysvaltojen US Top 200-listalle sijalle 5. Levyn avausraita Keep Your Hands to Yourself on ylivoimaisesti yhtyeen tunnetuin kappale ja nousikin sinkkulistan kakkoseksi. Levyllä on vahva southern rock/country rock-fiilis ja kappaleen onkin kerrottu jopa muuttaneen countryn suunnan siihen mitä se tänä päivänä on.
Levy on laadukas teos ensilevyksi. Siinä on pari helmeä ja totaaliset flopit puuttuvat kokonaan, joten kyllä levyä voi luokitella hyvällä omallatunnolla laatulevyksi.