Klamydia: Siittiöt Sotapolulla

Klamydia on vuonna 1988 Vaasassa perustettu punk-yhtye, joka tunnetaan tiheätahtisesta julkaisuvauhdista. Yhtye on vuosien saatossa keikkunut jatkuvasti levyjensä kanssa listojen kärjessä ja voidaankin sanoa, että kyseessä on varmaan kaikkien aikojen eniten levyjä myynyt suomalainen punk-yhtye. Muutama punkilla aloittaneita yhtyeitä on jotka ovat myyneet enemmän, mutta ovat siirtyneet pois punk-musiikista.

Siittiöt Sotapolulla on julkaistu vuonna 1995. Ennen levytystä yhtye koki miehistönvaihdon, kun yhtyeeseen basistiksi tuli Hannu ”Hantta” Viinamäki ja Jari ”Jakke” Helin siirtyi kitaristiksi Marko ”Vuokko” Vuorimaan jäätyä sivuun.

Yhtye oli vuonna 1994 kiertämässä Saksassa ja tällä onkin havaittavissa vaikutteita levyllä. Levy alkaa Saksaan-kappaleella, joka kertoo Saksassa reissaamisesta ja toinen reissun vaikutuksista on Mammahälytys-käännöskappale, joka on alun perin Die Lokalmatadore-yhtyeen kappale, jonka kanssa Klamydia keikkaili Saksassa.

Siittiöt Sotapolulla on yksi Klamydian parhaimmista tuotoksista, sillä levy on tasaisen laadukas pääpiirtissään jokaisen kappaleen kohdalla. Levyltä löytyy tuttua kieli poskessa tehtyjä lauluja, joita on ollut väsäämässä moni taho, mutta päävastuu on ollut kaksikolla Jokinen-Pitkäsalo joiden yhtyeistyö on ollut hedelmällinen vuosien ajan.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: