
Lapinlahden Linnut on vuonna 1983 perustettu yhtye, joka koostui pääasiassa näyttelijätaustaisista esiintyjistä. Ryhmän tarkoitus oli esiintyä kadulla esittäen erikoista musiikkia ja sketsejä. Yhtyeestä tuli niin suosittu, että yhtye alkoi tekemään keikkoja erilaisissa keikkapaikoissa. Yhtye on myös tunnettu erilaisista sketsisarjoista mm. Seitsemän Kuolemansyntiä.
Elämä Janottaa on yhtyeen viides studiolevy, joka valmistui 1989. Kyseessä on yhtyeen eniten myynyt levy, joka saavutti myös kultalevyrajan. Yhtyehän ei varsinaisesti loista laulutaidollaan, mutta joku näissä biiseissä vetoaa. Sanoituksissa on huumoria, joka on paikoittain nerokasta sanaleikittelyä, kuten Älä Pure Mun Ananasta. Kyllä tällä levyllä yhtye on ehkä parhaimmillaan, sillä levyltä löytyy melkoisia klassikoita yllä mainitun biisin lisäksi, mm. Se Ei Käy, Elämä Janottaa ja Hip Hop.
Tämän jälkeen yhtyeessä alkoivat erimielisyydet haittamaan harmoniaa ja pikkuhiljaa yhtyeen jäseniä alkoi saamaan kenkää bändistä. Kateus alkoi kalvamaan jäsenien kesken, sillä osa ryhmästä alkoi saamaan työtarjouksia ja huomiota muualtakin, joten muut ryhmäläiset alkoivat epäilemään sitoutumista yhtyeeseen.