
Ramones on vuonna 1974 New Yorkissa perustettu yhtye, joka on luonut oman genren musiikkimaailmaan, jota Suomessa kutsutaan ramopunkiksi. Ramones on innoittanut monet aloittamaan soittamisen, koska he näyttivät, että soittamisen ja oman musiikin tekemisen voi aloittaa vähän vaatimattomammillakin taidoilla.
Mania on vuonna 1988 julkaistu kokoelma Ramonesin suurimmista hiteistä. Levy on tuhti paketti, joka leikkaa läpi kattavasti bändin runsaan tuotannon. Levyltä löytyy klassikoita klassikoiden jälkeen. Yhtyeen tunnetuin tavaramerkki on lyhyet ja vauhdilla soitetut kappaleet, mutta kyllä yhtye myös osaa luoda kappaleisiin hienoja tunnelmia. Kappaleet kuten Commando ja We Want The Airwaves on tästä parhaat esimerkit. Kappaleiden tunnelmassa on jotain maagista, jonka yhtyeen kemia luo näihin kappaleisiin.
Harvassa on yhtyeet jotka voivat laittaa 30 kappaletta kokoelmalle ja voi todeta, että taso pysyy tasaisena läpi levyn. Mania oli muuten ensimmäinen levy, jolla yhtye sai kerättyä kultalevyyn oikeuttavat myyntiluvut.