Metallica: Garage Inc.

Metallica on vuonna 1981 perustettu Los Angelesissa, josta pian yhtye muutti San Franciscoon ja loi maineensa kuuluisana yhtenä Bay Arean thrash metal-yhtyeistä. Vuosien kuluessa yhtyeestä on kasvanut metallimusiikin jättiläinen, joka on vienyt metallimusiikkia valtavirtaan.

Garage Inc. on Metallican vuonna 1998 julkaistu cover-levy, joka myös sisältää aikaisemmin julkaistun ja loppuunmyydyn The $5.98 E.P.: Garage Days Re-Revisited-ep:n. Lisäksi levyltä löytyy mm. aikaisemmin julkaistuja b-puolen kappaleita.

Yleensä Metallica on onnistunut cover-kappaleissa tuomaan jotain uutta ja jopa loihtimaan kappaleista alkuperäistä parempia, mutta tälle levylle tuodut uudet cover-kappaleet ovat jotenkin hengettömiä. Uusissa levtyksissä parasta antia on paljon radiosoittoa saaneet irlantilainen kansanlaulu Whiskey in the Jar ja Bob Segerin Turn the Page. Yhtye levytti nopella aikataululla levyn tultuaan suoraan kiertueelta. Jotenkin ehkä levyltä kuulee ja vaistoaa kiertueväsymyksen. Olisiko kannattanut vetää vähän henkeä ja sitten aloittaa levytykset.

Metallica on aina osannut repiä rahat pois omilta faneiltaan ja tässäkin levyssä on rahat pois henkeä, tosin jos yhtye antaa faneille sen mitä nämä haluavat, niin kaikkihan siinä voittavat.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: