
AC/DC on vuonna 1973 perustettu australialainen yhtye. Yhtyeen perustajina ja kivimuurina toimivat veljekset Angus ja edesmennyt Malcolm Young. Yhtye on edelleen toimnnassa useiden miehistövaihdosten jälkeen.
Dirty Deeds Done Dirt Cheap on yhtyeen kolmas albumia ja kansainvälisesti toinen. Albumi on julkaistu Australiassa vuonna 1976. Albumia ei koskaan julkaistu levyllä laulaneen Bon Scottin elämän aikana Yhdysvalloissa, sillä levyn saundeja ja laulusuoritusta pidettiin luokattomana ja yhtye oli lähellä saada kenkää Yhdysvalloissa jakelusta vastanneelta Atlantic Recordsilta. Levy julkaistiin Yhdysvalloissa vasta vuonna 1981, reilu vuosi levyllä laulaneen Bon Scottin kuoleman jälkeen.
Dirty Deeds Done Dirt Cheapiä ei pidetä yhtyeen suurimpina teoksina, mutta kyllä levy on laadultaan timanttinen. Levyltä löytyvät mm. kappaleet Dirty Deeds Done Dirt Cheap, Squealer, Problem Child ja Ride On. Aussiversio sisältää eri kappaleita kuin kansainvälinen julkaisu.
Henkilökohtaisesti pidän albumia hienona teoksena ja levyn pointti on se rosoisuus joka 70-luvun AC/DC:ssä oli. Bon Scott toi sanoituksillaan ja äänellään sellaista sielukkuutta jota aikaisempi ja myöhemmät laulajat ei ole saanut yhtyeeseen tuotua.