Shogun: 31 Days

Shogun on vuonna 1984 perustettu britti hard rock-yhtye. Yhtye monesti luokitellaan nwobhm-yhtyeeksi, mutta itse laskisin yhtyeen hard rock-yhtyeeksi. Yhtye oli voimissaan muutaman vuoden vaatimattoman menestyksen takia. Mielenkiintoinen yksityiskohta yhtyeessä on kosketinsoittajana operoiva ex-Iron Maiden jäsen Tony Moore, tosin Maidenin kosketinsoitin kokeilu jäi yhden keikan kokeiluksi.

31 Days-levyn nimi on itseasiassa siitä peräisin, että se kasattiin 31:ssä päivässä. Tämä brittiyhtye on tuonut musikkiin amerikanmeininkiä koskietinsoittimineen ja biisejä voisikin kuulevan 80-luvun purkkaleffoissa tai sen ajan toimintaleffojen tunnarina.

Levy alkaa parilla vauhdikkaalla rallilla eli Cloac and Dagger- ja Shock to the Heart-biiseillä, jotka ovatkin levyn parasta antia. Levyltä myös löytyy slovareita, kuten jokaisen 80-luvun hard rock-yhtyeen täytyi tehdä. Levyn teemana on muutenki rakkaus ja sen vaikeus.

Täytyy kyllä sanoa, että oli yllätys mitä levyltä löytyi. Kun tuli levy kirpparilta noukittua, niin odotukset eivät olleet kovat, mutta levy osoittautui yllättävän kovaksi paketiksi.

Hardline: Hardline

Hardline on vuonna 1983 Norjassa Trondheimissä perustettu heavy metal-/ hard rock-yhtye. Yhtye aloitti Lipservice nimellä, mutta vaihtoi nimekseen Hardline laulaja Romy Vitalen ( Børge Pedersen) liittyessä yhtyeeseen.

Yhtyeen omaa nimeään kantava esikoislevy julkaistiin vuonna 1984 belgialaisen Mauseleum-levymerkin taholta. Levy on aikalaisensa näköinen tuotos ja se on ehkä ollut suurin ongelma maailmanvalloituksessa, eli liikaa löytynyt samankaltaisia yhtyeitä maailmalta.

Levyn avauskappale Tyrant on levyn jalokivi, joka polkaisee levyn kivasti liikkeelle ja herättelee toiveita, mutta taso tippuu levyn edetessä. Out in the Rain-kappaleessa myös löytyy ideaa, muuten levy on melko tasapaksu. Levyltä löytyy tosiaan muutama kiva kappale, mutta levy on melko epätasainen ja jopa biisien sisällä löytyy epätasaisuutta.

Levy jäi yhtyeen ainoaksi kasarilla laulaja Pedersenin siirryttyä Road-nimiseen yhtyeeseen, mutta yhtye on ollut on/off-tilassa tässä vuosien aikana Pedersenin palatessa yhtyeeseen takaisin. Yhtye jopa julkaisi vuonna 2011 Monumental-nimisen levyn.

Liam Gallagher: Why Me? Why Not.

Liam Gallagher on vuonna 1972 Manchesterissa syntynyt muusikko. Gallagher tuli tunnetuksi veljensä Noelin kanssa perustetusta Oasis-yhtyeestä, joka hajosi veljesten isojen riitojen vuoksi.

Why Me? Why Not.-levy on Liam Gallagherin toinen soololevy ja levy on hienosti tuotettu. Taustalta löytyy tuottaja-/biisinkirjoittajakaksikko Andrew Wyatt ja Greg Kurstin, jotka ovat olleet tuottamassa biisejä mm. Foo Fightersille ja Beckille.

Albumi starttaa albumin parhaalla biisillä Shockwavellä ja se antaa kuvan, että tiedossa on laadukas paketti, jos taso pysyy samana muissakin kappaleissa. Tietenkään kaikki biisit eivät pääse samalle tasolle, mutta b-puolen avausraita Be Still on myös hieno biisi. Levyllä tulee esiin kuinka hieno laulaja Gallagher on ja biiseillä kuuluu kaikuja Lennon/McCartney-akselilta.

Why Me? Why Not. on hieno levy ja uskon, että lisäkuuntelukerrat vaan lisää levyn hienoutta. Gallagher on viimeisinä vuosina tunnettu siviilielämän sekoilustaan ja Manchester Cityn kannattamisesta, mutta tämä levy osoittaa, että Gallagherilla on vielä paljon annettavaa myös musiikille, kunhan vain keskittyisi siihen.

Broadcast: Step On It

Broadcast on vuonna 1980 perustettu yhtye ja yhtyeestä löytyy suomalaisen musiikin ystävälle monta tuttua nimeä aina Jarmo Nikusta Edu Kettusen kautta Esa Kaartamoon, joka reilu vuosi sitten uutisoitiin kuolleen yhtyeen ollessa valmistautumassa keikalle Kangasalla. Yhtyehän myös voitti vuonna 1983 Englannissa Battle of the Bands-bändikilpailun, joten ulkomaillakin yhtyeen taso huomattiin, tosin siitä ei seurannut mitään kansainvälistä menestystä.

Step On It on yhtyeen viides albumi ja joka kuunnellessa vaikuttaa tosi tasapainoiselta levyltä ja jopa paikoittain henkevältä, ehkä bluesahtavalta. Levyltä löytyy monta hienoa kappaletta, ja varsinkin itselleni iski avausraidat More Lies ja Lowridin’, jotka tuo vahvoja muistoja nuoruudesta, jolloin ensimmäisen kerran tuli kuunneltua yhtyettä.

Step On It käsittämättömän hieno levy, joka on valmistunut vuonna 1987. Tämän jälkeenhän yhtye laittoi pillit pussiin ja myöhemmin yhtyeen jäseniä on tavattu erilaisissa kokoonpanoissa. 90- ja 2000-luvulla yhtye on tehnyt pieniä paluita keikkalavoille ja jopa yhden studiolevyn 90-luvulla.

Alla yhtyeen livetaltiointi vuodelta 2018 Lappeenrannasta Step On It-levyllä olevasta Call It Pride-kappaleesta.

Jeff Apter: Bon Scott ja AC/DC 1973-1980

Kustantamo Minerva on tehnyt todellisen kulttuuriteon julkaistaessa suomenkielisenä Jeff Apterin kirjoittaman kirjan Bon Scottin ja AC/DC:n matkasta kohti huippusuosiota.

Kirja on hieno kuvaus yhden rock-historian hienoimmista laulajista ja yhdestä rosoisimmista rock-yhtyeestä kipuamassa kohti maailmanvalloitusta. Kirja on kuin kiertuepäiväkirja, jossa kuvataan matkasta australialaisesta kulttibändistä kohti suurempia areenoita. Kirjassa on paljon tarinoita jotka on jo yleisessä tiedossa, mutta paljon myös yksityiskohtia kiertue-elämästä, joista ei niin paljon tietoa ole ollut.

Kirja antaa selkeän kuvan kuinka yhtyeen suosio rakentui pikkuhiljaa kiertämällä ja uhraamalla koko elämänsä yhtyeelle, tässä tapauksessa voidaan sanoa varsinkin Bon Scottin kohdalla. Kirja avaa sitä karua elämää mitä bändin arki oli, mutta myös kertoo sen, että se oli juuri sitä mitä yhtye halusi tehdä.

Popeda: Ei Oo Valoo

Popedahan on pitkän linjan rokkaripoppoo, joka on kiertänyt Suomen niin moneen kertaan, että taitaa olla aika vaikea löytää Suomesta ihmistä joka ei olisi bändiä joskus nähnyt livenä festareilla tai jossain muussa tapahtumassa. Kunnioitusta herättävä ura yhtyeellä.

Ei Oo Valoo on yhtyeen 8. studioalbumi, joka sisältää varsin tarttuvia ralleja, joka onkin yhtyeen tavaramerkki. Levy kuulostaa korvaan pääosin varsin hyväntuuliselta meiningiltä, vaikka itse asiassa levyn tekoa on edeltänyt surullinen aika, sillä yhtyeen pitkäikäinen kitaristi Arwo Mikkonen menehtyi sairaskohtaukseen levynjulkaisua edeltävänä vuonna ja tapaus oli vähällä hajottaa koko yhtyeen. Yhtye on varmaan kokenut monta ylä- ja alamäkeä, mutta keikoilla ja levyillä sitä ei saa näyttää, vaan kuuntelijalle annetaan kunnon hyvän mielen rokkikokemus ja unohdetaan arjen murheet.

Levy tuo itselleni nuoruuden muistot mieleen vanhoilla biiseillä kuten Paljastaja Karppanen, Hullu Tarttui Kirveeseen ja Maailmankaikkeuden Suvijenkka. Popeda oli niitä ensimmäisiä yhtyeitä, jota nuorena tuli nähtyä keikalla ja yhtye on aina vuosien saatossa kulkenut mukana, vaikka ei ihan suurin suosikki olekaan.

Gringos Locos: Punch Drunk

Punch Drunk on vuonna 1986 perustetun yhtyeen toinen albumi ja kovilla odotuksilla ulkomaan suuntaakin satsattu paketti. Levyllä on käytetty mm. tuottajana legendaarista studiovelhoa Tom Dowdia, joka on työskennellyt mm. Eric Claptonin, Meat Loafin ja Lynyrd Skynyrdin kanssa.

Levy ei ihan täyttänyt toiveita maailmanvalloituksesta ja vaikka yhtye saikin pientä kulttimainetta Euroopassa, niin odotuksiin se ei koskaan vastannut. Mm. Status Quon lämppärinä Euroopassa kiertänyt yhtye pääsi esiintymään potentiaaliseen maastoon, mutta jokin jäi yhtyeestä puuttumaan.

Punch Drunk on mainioiden muusikkojen laadukkaasti tehty levy, mutta hiukan tasapaksu paketti. Levystä ei hyppää esiin mitään hittiainesta ja se saattoikin olla tämän southern rockilla maustetun hard rock-bändin kompastuskivi kohti läpilyömistä maailman maineeseen.

RATT: Out of the Cellar

Out of the Cellar on RATT-yhtyeen vuonna 1984 julkaisema debyyttialbumi. Yhtye aloitti toiminnan Mickey Ratt-nimellä jo vuonna 1976, tosin esivaiheita oli ollut jo muutama vuosi aiemmin. Yhtyeen laulaja Stephen Pearcyn toimesta yhtye perustettiin San Diegossa, mutta varsinainen suosio saavutettiin, kun yhtye muutti Los Angelesiin ja muutti nimensä RATTiksi, jota voidaankin kutsua varsinaiseksi RATT-yhtyeen synnyksi.

Out of the Cellar on debyyttialbumiksi laadukas paketti, joka myös toi yhtyeelle valtavan suosion ja jota monesti myös pidetään yhtyeen parhaimpana levynä. Levy sisältää muutaman menevän rallin, kuten Wanted Man ja Round and Round. Varsinkin Round and Round on tarttuva biisi ja se jää soimaan päähän mukavalla tavalla.

Bändi on soittotaitoinen ja laulaja Stephen Pearcyn omaperäinen lauluääni tekee yhtyeestä mielenkiintoisen kuunneltavan, mutta valitettavasti yhtye on kautta historian kärsinyt sisäisistä riidoista, joka on estänyt yhtyettä nousemaan aivan sinne kirkkaimpiin valoihin.

Murder in the Front Row: The San Francisco Bay Area Thrash Metal Story

Murder in the Front Row on keväällä 2019 julkaistu dokumentti thrash metallin syntyvaiheista San Franciscossa. Elokuvan on ohjannut amerikkalainen ohjaaja Adam Dubin. Dubinilla on oma historiansa Metallican tarinassa ja tätä kautta on hyvät suhteet thrash-skeneen, joka on mahdollistanut dokumentin teon. Mukaan on saatu suuria thrash-skenen tähtiä, jotka ovat synnyttämässä kyseistä musiikkityyliä.

Periaatteessa monet tarinat on kuultu moneen kertaan, kuten Metallican muutto San Franciscoon ja Burtonin kuolema Ruotsissa. Mutta parasta antia elokuvassa on se piiri, joka kertoo omin sanoin mitä tapahtui ja miten skene syntyi. Mukana on myös silloisia tyttöystäviä ja kavereita, jotka tuo uusia sävyjä taustoihin. Kyllähän se jotain kertoo ajasta, kun Kirk Hammet itku silmässä kertoo kuinka se oli parasta aikaa elämässä.

Leffa on sellainen, että jokaisen metallipään täytyy tämä nähdä ja aika lentää kuin siivillä koko 1,5 h. aikana.

Anita Hirvonen: Ans Kattoo Ny

Anita Hirvosen Ans Kattoo Ny-levy on vuonna 1983 julkaistu iskelmälevy, joka on rikkoi kultalevyrajan. Levyn tuottajana hääri monen iskelmälevyn taustapiru Chrisse Johansson.

Iskelmä ei ole ihan omaa sydäntä lähellä oleva musiikkityyli, mutta silti tämä levy jo vetää aika hiljaiseksi. Varmaan paljon pitää laittaa aikakauden piikkiin, mutta onhan nämä jotkut sanoitukset vähintäänkin erikoiset. Esimerkiksi ”pidä poika pulssi puntarissa” saa mielikuvan laukkamaan mitä ihmeellisimpiin mielikuviin.

Jos pitää rempseästä iskelmästä, niin tässä sitä on. Mutta jos haluaa musiikista löytää jotain syvällistä, se onkin sitten ihan eri laulajaa haettava. Tosin ehkä kappaleista Joskus Kosket Sydäntäin ja Näätkö Hymyn Huulillain sitä syvällisyyttä voisi kaivaa, jos oikein on tarvetta tästä levystä sitä kaivaa.