AC/DC: Dirty Deeds Done Dirt Cheap

AC/DC on vuonna 1973 perustettu australialainen yhtye. Yhtyeen perustajina ja kivimuurina toimivat veljekset Angus ja edesmennyt Malcolm Young. Yhtye on edelleen toimnnassa useiden miehistövaihdosten jälkeen.

Dirty Deeds Done Dirt Cheap on yhtyeen kolmas albumia ja kansainvälisesti toinen. Albumi on julkaistu Australiassa vuonna 1976. Albumia ei koskaan julkaistu levyllä laulaneen Bon Scottin elämän aikana Yhdysvalloissa, sillä levyn saundeja ja laulusuoritusta pidettiin luokattomana ja yhtye oli lähellä saada kenkää Yhdysvalloissa jakelusta vastanneelta Atlantic Recordsilta. Levy julkaistiin Yhdysvalloissa vasta vuonna 1981, reilu vuosi levyllä laulaneen Bon Scottin kuoleman jälkeen.

Dirty Deeds Done Dirt Cheapiä ei pidetä yhtyeen suurimpina teoksina, mutta kyllä levy on laadultaan timanttinen. Levyltä löytyvät mm. kappaleet Dirty Deeds Done Dirt Cheap, Squealer, Problem Child ja Ride On. Aussiversio sisältää eri kappaleita kuin kansainvälinen julkaisu.

Henkilökohtaisesti pidän albumia hienona teoksena ja levyn pointti on se rosoisuus joka 70-luvun AC/DC:ssä oli. Bon Scott toi sanoituksillaan ja äänellään sellaista sielukkuutta jota aikaisempi ja myöhemmät laulajat ei ole saanut yhtyeeseen tuotua.

Metallica: Garage Inc.

Metallica on vuonna 1981 perustettu Los Angelesissa, josta pian yhtye muutti San Franciscoon ja loi maineensa kuuluisana yhtenä Bay Arean thrash metal-yhtyeistä. Vuosien kuluessa yhtyeestä on kasvanut metallimusiikin jättiläinen, joka on vienyt metallimusiikkia valtavirtaan.

Garage Inc. on Metallican vuonna 1998 julkaistu cover-levy, joka myös sisältää aikaisemmin julkaistun ja loppuunmyydyn The $5.98 E.P.: Garage Days Re-Revisited-ep:n. Lisäksi levyltä löytyy mm. aikaisemmin julkaistuja b-puolen kappaleita.

Yleensä Metallica on onnistunut cover-kappaleissa tuomaan jotain uutta ja jopa loihtimaan kappaleista alkuperäistä parempia, mutta tälle levylle tuodut uudet cover-kappaleet ovat jotenkin hengettömiä. Uusissa levtyksissä parasta antia on paljon radiosoittoa saaneet irlantilainen kansanlaulu Whiskey in the Jar ja Bob Segerin Turn the Page. Yhtye levytti nopella aikataululla levyn tultuaan suoraan kiertueelta. Jotenkin ehkä levyltä kuulee ja vaistoaa kiertueväsymyksen. Olisiko kannattanut vetää vähän henkeä ja sitten aloittaa levytykset.

Metallica on aina osannut repiä rahat pois omilta faneiltaan ja tässäkin levyssä on rahat pois henkeä, tosin jos yhtye antaa faneille sen mitä nämä haluavat, niin kaikkihan siinä voittavat.

Ramones: Mania

Ramones on vuonna 1974 New Yorkissa perustettu yhtye, joka on luonut oman genren musiikkimaailmaan, jota Suomessa kutsutaan ramopunkiksi. Ramones on innoittanut monet aloittamaan soittamisen, koska he näyttivät, että soittamisen ja oman musiikin tekemisen voi aloittaa vähän vaatimattomammillakin taidoilla.

Mania on vuonna 1988 julkaistu kokoelma Ramonesin suurimmista hiteistä. Levy on tuhti paketti, joka leikkaa läpi kattavasti bändin runsaan tuotannon. Levyltä löytyy klassikoita klassikoiden jälkeen. Yhtyeen tunnetuin tavaramerkki on lyhyet ja vauhdilla soitetut kappaleet, mutta kyllä yhtye myös osaa luoda kappaleisiin hienoja tunnelmia. Kappaleet kuten Commando ja We Want The Airwaves on tästä parhaat esimerkit. Kappaleiden tunnelmassa on jotain maagista, jonka yhtyeen kemia luo näihin kappaleisiin.

Harvassa on yhtyeet jotka voivat laittaa 30 kappaletta kokoelmalle ja voi todeta, että taso pysyy tasaisena läpi levyn. Mania oli muuten ensimmäinen levy, jolla yhtye sai kerättyä kultalevyyn oikeuttavat myyntiluvut.

CMX: Dinosaurus Stereophonicus

Dinosaurus Stereophonicus on vuonna 2000 julkaistu tuplalevy-julkaisu, jonka Svart julkaisi uudelleen triplavinyylinä vuonna 2019. Levyä pidetään CMX:n merkkiteoksena ja sitähän se myös on.

Yhtye oli vähentänyt keikkailuaan, tai käytännössä lopettanut sen, ja päätti keskittyä levytyssessioon ja luoda levy jonka jokainen osapuoli voi allekirjoittaa ilman kaupallista menestyspaineitta.

Levyllä mennään musiikillisesti laidasta laitaan kuitenkin melankolinen pohjavire matkaseurana, kuten CMX:llä pääasiallisesti aina on. Proge on vahvasti läsnä levyllä, joka tekee kunniaa 70-luvun soundeille ja tunnelmalle. Paikoin voi myös löytää kunnianosoitusta Black Sabbathille.

Levy on haastava kokonaisuus ja vaatii kuuntelukertoja, jotta löytää ne kaikki kulmat ja yllätykset, joita tämä A.W. Yrjänän kuvailema labyrintti sisältää.

Zero Nine: Intrigue

Zero Nine on Kuusamossa vuonna 1978 perustettu hard rock-/heavy-yhtye. Yhtyettä voidaan pitää suomalaisen heavy rockin kantaisänä tai ainakin standardien luojana.

Yhtye on tosiaan on ollut kasassa jo vuodesta 1978 ja mikä erikoisinta, että yhtyeen jäsenissä on ollut todella vähän muutoksia vuosien varrella. Yhtye on kiertänyt lämppärinä rockmaailman jättiläisten kanssa ja kuuluu niihin suomalaisiin yhtyeisiin, jolla olisi ollut mahdollisuus lyödä läpi laajemminkin kuin Suomessa, mutta Suomessa osaaminen sen suhteen oli vielä lapsen kengissä 80-luvulla ja puuttui niitä osaajia, muitakin kuin Seppo Vesterinen, joka oli viemässä Hanoita maailmalle.

Intrigue on levytetty vuonna 1986 ja on yhtyeen viides studioalbumi, joka seurasi White Lines-levyä, josta tuli yhtyeen lopullinen läpimurtolevy. Intrigue on todellinen merkkiteos suomalaisessa rockhistoriassa. Levy on todella tiukka nippu huikeita kappaleita, jotka kestävät tarkastelun vielä tänä päivänäkin.

Levyn aloittaa Banging on Drums-kappale, joka on ehkä levyn kovin kappale. Kappaleen energia ja se vimma, jolla kappale vedetään läpi herättää kunnioitusta vielä tänä päivänäkin. Banging on Drumsia seuraa joukko tiukkoja kappaleita, joista ei heikkoa kappaletta löydy. Lainakappale Na Na Naa on ehkä ajan hengen mukainen, mutta toimiihan se vieläkin.

Intrigue löi sellaiset standardit suomalaiseen rockiin levytyksen suhteen, että harva yhtye on Suomessa edes lähelle päässyt vielä tänä päivänäkään.

Mahtavana uutisena voidaan pitää, että yhtye on jälleen aktivoitumassa keikkojen suhteen, mutta korona jättää vielä kysymysmerkin, että milloin on seuraava mahdollisuus nähdä yhtye livenä.

Pää Kii: Jos Huonoo Onnee Ei Ois Mul Ei Ois Onnee Ollenkaan


Pää kii on vuonna 2012 perustettu punk-yhtye, jolla on varsin kirjava historia yhtyeen ikään nähden. Lyhyen historian aikana ryhmä on kokenut paljon miehistönvaihdoksia. Ryhmä ilmoitti jo vuonna 2016 lopettavansa keikkailun silloisella kokoonpanolla.

Jos Huonoo Onnee Ei Ois Mul Ei Ois Onnee Ollenkaan on yhtyeen toinen kokopitkä levy, joka julkaistiin vuonna 2018. Ryhmä on siis tälle levyllä kokenut miehistönvaihdoksia ensimmäisen levyn jälkeen ja 6 vuoden levytysvälin.

Levy on tuttua yhtyeen keulakuvan Teemu Bergmanin tylyä maailmankuvaa, jossa liiaksi hopeareunuksia ei näy pilvien reunoilla. Esimerkiksi Nyt Mä Haluan Haistaa Liimaa, Sä Veit Mun Levyt Kirpparille ja Aina Jonon Viimeinen on ilmeisesti sitä sielunmaisemaa mitä Bergman on rakentanut kasvaessaan Kouvolan niin kutsutussa betonihelvetissä.

Vaikka tämä levy ei ole ihan niin tiukka kuin yhtyeen esikoislevy, niin kyllä tälläkin levyllä on hienoja punk-ralleja ja Bergman näyttää tässäkin tuotoksessa olevan suomalaisen ”rappiorunouden” yksi hienoimmista taitajista.

CMX: Mesmeria

Mesmeria on julkaistu vuonna 2015 ja se on CMX:n 15. studioalbumi. Levy seurasi yhtyeen edellistä Seitsentahokas-levyä, joka oli ehkä yhtyeen upein teos.

Mesmeria ei ehkä pääse ihan samalle tasolle kuin Seitsentahokas, mutta ei tämäkään huono albumi ole, päinvastoin. Tämä levy on hienoa jatkoa Seitsentahokas-levylle ja voidaankin sanoa, että tämän kahden levyn aikakaudella yhtye on parhaimmillaan.

Näillä kahdella levyllä yhtye ei lähde liitämään pahimpiin progekokeiluihin, joten nämä levyt uppoavat hiukan helpompaan musiikkiin tottuneiden yleisöön, mutta ei tämä mikään pop-levyjä ole.

Mesmeria on monipuolinen levy, jolta löytyy tavaraa laidasta laitaa, tosin se pahin progeilu on jätetty taustalle. Levy vaikuttaa seesteiseltä ja moni kappale voidaankin laskea balladi-kategoriaan. Itse asiassa, jos johonkin yhtyeeseen sopii sana balladi sen varsinaisessa merkityksessä, niin se on CMX. Vastaavasti levyltä myös löytyy kunnon runttausta, joten kyllähän tämä on aito CMX-levy, joka ei todallakaan petä.

Lapinlahden Linnut: Elämä Janottaa

Lapinlahden Linnut on vuonna 1983 perustettu yhtye, joka koostui pääasiassa näyttelijätaustaisista esiintyjistä. Ryhmän tarkoitus oli esiintyä kadulla esittäen erikoista musiikkia ja sketsejä. Yhtyeestä tuli niin suosittu, että yhtye alkoi tekemään keikkoja erilaisissa keikkapaikoissa. Yhtye on myös tunnettu erilaisista sketsisarjoista mm. Seitsemän Kuolemansyntiä.

Elämä Janottaa on yhtyeen viides studiolevy, joka valmistui 1989. Kyseessä on yhtyeen eniten myynyt levy, joka saavutti myös kultalevyrajan. Yhtyehän ei varsinaisesti loista laulutaidollaan, mutta joku näissä biiseissä vetoaa. Sanoituksissa on huumoria, joka on paikoittain nerokasta sanaleikittelyä, kuten Älä Pure Mun Ananasta. Kyllä tällä levyllä yhtye on ehkä parhaimmillaan, sillä levyltä löytyy melkoisia klassikoita yllä mainitun biisin lisäksi, mm. Se Ei Käy, Elämä Janottaa ja Hip Hop.

Tämän jälkeen yhtyeessä alkoivat erimielisyydet haittamaan harmoniaa ja pikkuhiljaa yhtyeen jäseniä alkoi saamaan kenkää bändistä. Kateus alkoi kalvamaan jäsenien kesken, sillä osa ryhmästä alkoi saamaan työtarjouksia ja huomiota muualtakin, joten muut ryhmäläiset alkoivat epäilemään sitoutumista yhtyeeseen.

Klamydia: Siittiöt Sotapolulla

Klamydia on vuonna 1988 Vaasassa perustettu punk-yhtye, joka tunnetaan tiheätahtisesta julkaisuvauhdista. Yhtye on vuosien saatossa keikkunut jatkuvasti levyjensä kanssa listojen kärjessä ja voidaankin sanoa, että kyseessä on varmaan kaikkien aikojen eniten levyjä myynyt suomalainen punk-yhtye. Muutama punkilla aloittaneita yhtyeitä on jotka ovat myyneet enemmän, mutta ovat siirtyneet pois punk-musiikista.

Siittiöt Sotapolulla on julkaistu vuonna 1995. Ennen levytystä yhtye koki miehistönvaihdon, kun yhtyeeseen basistiksi tuli Hannu ”Hantta” Viinamäki ja Jari ”Jakke” Helin siirtyi kitaristiksi Marko ”Vuokko” Vuorimaan jäätyä sivuun.

Yhtye oli vuonna 1994 kiertämässä Saksassa ja tällä onkin havaittavissa vaikutteita levyllä. Levy alkaa Saksaan-kappaleella, joka kertoo Saksassa reissaamisesta ja toinen reissun vaikutuksista on Mammahälytys-käännöskappale, joka on alun perin Die Lokalmatadore-yhtyeen kappale, jonka kanssa Klamydia keikkaili Saksassa.

Siittiöt Sotapolulla on yksi Klamydian parhaimmista tuotoksista, sillä levy on tasaisen laadukas pääpiirtissään jokaisen kappaleen kohdalla. Levyltä löytyy tuttua kieli poskessa tehtyjä lauluja, joita on ollut väsäämässä moni taho, mutta päävastuu on ollut kaksikolla Jokinen-Pitkäsalo joiden yhtyeistyö on ollut hedelmällinen vuosien ajan.

Ray Parker jr.: Chartbusters

Ray Parker jr. on pitkän linjan muusikko/tuottaja/biisinikkari, joka on tunnettu monen muusikon taustalta, niin soittajana kuin tuottajana. Parker on ollut taustalla mm. sellaisten suuruuksien kuin Stevie Wonder, Diana Ross ja Barry White. Varsinkin Parkerin sooloura on ollut varsin vaikuttava ja menestyksekäs, vaikka pitkän uran aikana ei montaa studiosoololevyä olekaan julkaistu. Listasijoituksia on kertynyt mukavasti, varsinkin 80-luvulla.

Chartbuster-levy on kokoelma aikaisemmista Parker tuotoksista lisättynä legendaarisella Ghostbusters-kappaleella, joka sävellettiin Ghostbusters-elokuvaa varten. Levy on todella laadukas paketti ja vaikka Ghostbusters-kappale onkin tunnetuin Parker-kappale, niin kokoelmalta löytyy paljon laadukkaita kappaleita, jotka poikkeavat paljon Ghostbusters-kappaleesta. Itse asiassa Ghostbusters-kappale aiheutti suuren kohun Huey Lewis and the Newsin ja Parkerin välillä, sillä Lewis nosti oikeusjutun Parkeria vastaan väittäen, että Ghostbusters olisi plagiointi. Täytyy myöntää, että kappale muistuttaa todella paljon Lewisin I Need a New Drug-kappaletta. Kiista sovittiin ja aikoja myöhemmin Lewis paljasti, että Parker taustoineen käytännössä osti oikeudet Lewisin kappaleeseen. Tämä paljastus taas johti uuteen riitaan, koska Lewisillä ja Parkerilla oli vaitiolosopimus asiasta.

Itselleni levy oli todellinen yllätys, sillä artistiin en ollut kovinkaan syvällisesti tutustunut aiemmin, mutta tämä kokoelma osoittautui todella laadukkaaksi paketiksi. Ghostbusters-kappale rakensi ennakkoon pinnallisen mielikuvan muusikosta, mutta levyltä löytyy levyllinen hienoja kappaleita. Osassa kappaleissa on samoja kaikuja Michael Jacksonin kanssa ja levy onkin aikansa tuotos, eli 80-luvun elektropoppia/r&b:a.