Nirvana: Bleach

Nirvana on vuonna 1987 Aberdeenissa, Washingtonissa, perustettu yhtye. Yhtye tunnetaan Grunge-musiikin luojana ja tyylisuuntaa pidettiin silloin raskaan rockin tappajana. Yhtyeen keulakuva ja kappaleiden kirjoittaja Kurt Cobain kuoli vuonna 1994 oman käden kautta.

Bleach on Nirvanan debyyttialbumia ja ei varsinaisesti ollut mikään kaupallinen jättimenestys, mutta kyllä levyltä aistii, että yhteessä on potentiaalia. Levy kuulostaa autotalliyhtyeen tuotokselta, tosin täytyy sanoa, että todella lahjakkaan yhtyeen tuotokselta. Levyltä aistii ahdistuksen ja kiukun, joka myös seurasi Cobainia koko hänen lyhyen elämänsä.

Cobain on kertonut kirjoittaneensa suurimman osan levyn lyriikoista levytystä edeltävänä iltana tai studiossa. Tämä ehkä tuo levyyn punkmaisen fiiliksen. Levy on musiikkisuunnan nimensä mukainen, likainen ja epäsiisti.

Levy on vahva kokonaisuus, eli huonot kappaleet puuttuvat, mutta vielä sieltä ei mitään hittikappaletta löydy. Esimerkiksi About a Girl-kappale antaa jo viitteitä levyltä, että tulevaisuudessa saattaisi kaupallisuuteenkin olevan kykyjä.

Metallica: Reload

Metallica on vuonna 1981 perustettu Los Angelesissa, josta pian yhtye muutti San Franciscoon ja loi maineensa kuuluisana yhtenä Bay Arean thrash metal-yhtyeistä. Vuosien kuluessa yhtyeestä on kasvanut metallimusiikin jättiläinen, joka on vienyt metallimusiikkia valtavirtaan.

Reload on yhtyeen seitsemäs albumi ja selkeä jatko-osa Load-albumille. Albumi on myös samalla basisti Jason Newstedin viimeinen albumi yhtyeen jäsenenä.

Albumia on pidetty Loadin ohella melkoisena floppina legendaarisen Musta Albumin jälkeen. Tottahan se on, että levyn materiaali ei vedä Musta Albumille, mutta toisaalta mikä tahansa muu yhtye tuuttaisi tällaisen albumin ulos, niin hehkutus olisi melkoinen. Yhtye on luonut itsestään sellaisen jättiläisen, että rima on niin korkealla ja on käytännössä mahdoton enää saavuttaa sitä rimaa.

Albumin parhaat kappaleet on pakattu levyn alkuun ja sen jälkeen taso hiukan tipahtaa. Joku voisi sanoa, että loppumateriaali on tasapaksua, mutta itse sanoisin, että materiaali on tasavahvaa. Levy on ammattitaidolla tuotettu ja materiaali on laadukasta. Tuottajana on toiminut Musta Albumilta tuttu Bob Rock. Mutta kuten sanottu ei se yllä Mustan tai muiden sitä ennen julkaisujen albumien tasolle.

Pepe Ahlqvist H.A.R.P.: On the Ground

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. on vuonna 1988 perustettu yhtye, jossa soittivat kovan luokan muusikot, joista voisi mainita mm. Pepe Ahlqvist ja Jarmo Nikku.

On the Ground on yhtyeen toinen julkaisu ja onkin yhtyeen kaupallisesti menestynein albumi. Albumi on tasapainoinen ja soitannaltaan hyvän fiiliksen levy. Yhtyeen soittajien taso on huikea, mutta sillä ei ole lähdetty brassailemaan, vaan on purkitettu laadukas ja hyvin soljuva blues-levy.

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. on kyllä yksi hienoimmista suomalaisista blues-yhtyeistä ja levyt on aina hienoa kuunneltavaa, vaikka ei olisikaan mikään suurin bluesin ystävä.

Steve Lukather: I Found The Sun Again

Steve Lukather on vuonna 1957 syntynyt muusikko, joka tunnetaan parhaiten Toto-yhtyeen kitaristina, mutta myös hoitaa osittain laulajan postia. Toto perustettiin 1976 studiomuusikoista koostuneesta ryhmästä ja Lukather onkin ollut mukana monien muiden muusikkoiden levytyksillä.

I Found The Sun Again-levy on Lukatherin 8. studioalbumi ja levy osoittautui monipuoliseksi teokseksi. Levyltä löytyy rauhallista menoa sekä kivaa tykitystä, jossa kitara on pääosassa. Paikoittain levyltä pilkottaa 60- ja 70-luvun tunnelmat. Itse olen sitä mieltä, että Lukatherin vahvuudet laulajana tulee silloin esille, kun kappale on hiukan rosoinen ja jopa raskas. Tällä levyllä olisi toivunut kuulevan enemmän tätä puolta Lukatherilta.

Uudella levyllä on tuotu esille hienot muusikot, joita levytyksessä on ollut mukana ja varsinkin, jos on Lukatherin kitaransoiton ystävä, niin tällä levyllä sitä saa nautiskella runsain määrin.

Odotukset oli kovat levyltä ja pikkaisen tuntui jäävän itselleni pettymyksen makua. Toisaalta taas ensi kuuntelun jälkeen jäi tunne, että levy vaatii kuuntelukertoja iskeäkseen täydellä.

Black Sabbath: Live at Last

Black Sabbath on vuonna 1969 Birminghamissa perustettu heavy metal-yhtye ja on tyylisuunnan esi-isä. Yhtye oli toiminnassa ihan viime vuosiin saakka, tosin kokoonpanot ovat vaihdelleet vuosikymmenien aikana valtavasti.

Keikkanauhoitukset on taltioitu maaliskuussa vuonna 1973. Live at Last on julkaistu vuonna 1980 ja yhtye ei alun perin hyväksynyt levyä, sillä levy on julkaistu yhtyeen entisen managerin toimesta. Tosin nykyisin tallenteilla on yhtyeen hyväksyntä.

Levy on laadultaan kelpo livelevy ajatellen ajankohtaan jolloin taltioinnit on tehty ja että osa luokittelee levyn bootleg-levyksi. Yhtye on levyllä kovassa vedossa ja oikeasti Wicked World-kappaleessa ainoastaan pitkät soolot pilaavat hyvän kokonaisuuden.

Motörhead: 1916

Motörhead on vuonna 1975 perustettu brittiyhtye, jonka perustajana toimi Lemmy Kilmister, joka oli aikaisemmin saanut potkut Hawkwind-yhtyeestä. Yhtyeen toiminta päättyi vuonna 2015 perustajansa kuolemaan.

1916 on vuonna 1991 julkaistu levytys, joka syntyi 4 vuoden studiolevytystauon jälkeen. Lemmy oli juuri muuttanut Yhdysvaltoihin ja se on tuntunut antavat uusia virikkeitä levylle, sillä 1916-levyä on jopa pidetty kokeellisena levynä Motörhead-katalogissa. Motörhead on yleensä tunnettu siitä, että kaasu painetaan pohjaan ensimmäisellä kappaleella ja kaasu pohjassa myös jatketaan loppuun asti. Lemmy on elämänsä aikana tehnyt ja esittänyt erilaisia kappaleita, mutta tähän levylle on tehty monta ei niin ”motörheadmaisia” kappaletta.

Levyn ehkä tunnetuin kappale on Ramonesille omistettu R.A.M.O.N.E.S.-kappale, jota Ramones on myös itse esittänyt. Lisäksi levyltä löytyy myös ballaadeja, mm. koskettava levyn nimikkokappale 1916 sekä Love Me Forever. Kokeelisempaa osastoa on Nightmare/Dreamtime-kappale.

Levy ei ihan singahda Motörheadin klassikko-osastolle, mutta ei levyyn voi pettynytkään olla, sillä levyltä löytyy myös tuttua paahtoa. Ainakin levy on poikkeus muista yhtyeen tuotoksista.

AC/DC: Dirty Deeds Done Dirt Cheap

AC/DC on vuonna 1973 perustettu australialainen yhtye. Yhtyeen perustajina ja kivimuurina toimivat veljekset Angus ja edesmennyt Malcolm Young. Yhtye on edelleen toimnnassa useiden miehistövaihdosten jälkeen.

Dirty Deeds Done Dirt Cheap on yhtyeen kolmas albumia ja kansainvälisesti toinen. Albumi on julkaistu Australiassa vuonna 1976. Albumia ei koskaan julkaistu levyllä laulaneen Bon Scottin elämän aikana Yhdysvalloissa, sillä levyn saundeja ja laulusuoritusta pidettiin luokattomana ja yhtye oli lähellä saada kenkää Yhdysvalloissa jakelusta vastanneelta Atlantic Recordsilta. Levy julkaistiin Yhdysvalloissa vasta vuonna 1981, reilu vuosi levyllä laulaneen Bon Scottin kuoleman jälkeen.

Dirty Deeds Done Dirt Cheapiä ei pidetä yhtyeen suurimpina teoksina, mutta kyllä levy on laadultaan timanttinen. Levyltä löytyvät mm. kappaleet Dirty Deeds Done Dirt Cheap, Squealer, Problem Child ja Ride On. Aussiversio sisältää eri kappaleita kuin kansainvälinen julkaisu.

Henkilökohtaisesti pidän albumia hienona teoksena ja levyn pointti on se rosoisuus joka 70-luvun AC/DC:ssä oli. Bon Scott toi sanoituksillaan ja äänellään sellaista sielukkuutta jota aikaisempi ja myöhemmät laulajat ei ole saanut yhtyeeseen tuotua.

Metallica: Garage Inc.

Metallica on vuonna 1981 perustettu Los Angelesissa, josta pian yhtye muutti San Franciscoon ja loi maineensa kuuluisana yhtenä Bay Arean thrash metal-yhtyeistä. Vuosien kuluessa yhtyeestä on kasvanut metallimusiikin jättiläinen, joka on vienyt metallimusiikkia valtavirtaan.

Garage Inc. on Metallican vuonna 1998 julkaistu cover-levy, joka myös sisältää aikaisemmin julkaistun ja loppuunmyydyn The $5.98 E.P.: Garage Days Re-Revisited-ep:n. Lisäksi levyltä löytyy mm. aikaisemmin julkaistuja b-puolen kappaleita.

Yleensä Metallica on onnistunut cover-kappaleissa tuomaan jotain uutta ja jopa loihtimaan kappaleista alkuperäistä parempia, mutta tälle levylle tuodut uudet cover-kappaleet ovat jotenkin hengettömiä. Uusissa levtyksissä parasta antia on paljon radiosoittoa saaneet irlantilainen kansanlaulu Whiskey in the Jar ja Bob Segerin Turn the Page. Yhtye levytti nopella aikataululla levyn tultuaan suoraan kiertueelta. Jotenkin ehkä levyltä kuulee ja vaistoaa kiertueväsymyksen. Olisiko kannattanut vetää vähän henkeä ja sitten aloittaa levytykset.

Metallica on aina osannut repiä rahat pois omilta faneiltaan ja tässäkin levyssä on rahat pois henkeä, tosin jos yhtye antaa faneille sen mitä nämä haluavat, niin kaikkihan siinä voittavat.

Ramones: Mania

Ramones on vuonna 1974 New Yorkissa perustettu yhtye, joka on luonut oman genren musiikkimaailmaan, jota Suomessa kutsutaan ramopunkiksi. Ramones on innoittanut monet aloittamaan soittamisen, koska he näyttivät, että soittamisen ja oman musiikin tekemisen voi aloittaa vähän vaatimattomammillakin taidoilla.

Mania on vuonna 1988 julkaistu kokoelma Ramonesin suurimmista hiteistä. Levy on tuhti paketti, joka leikkaa läpi kattavasti bändin runsaan tuotannon. Levyltä löytyy klassikoita klassikoiden jälkeen. Yhtyeen tunnetuin tavaramerkki on lyhyet ja vauhdilla soitetut kappaleet, mutta kyllä yhtye myös osaa luoda kappaleisiin hienoja tunnelmia. Kappaleet kuten Commando ja We Want The Airwaves on tästä parhaat esimerkit. Kappaleiden tunnelmassa on jotain maagista, jonka yhtyeen kemia luo näihin kappaleisiin.

Harvassa on yhtyeet jotka voivat laittaa 30 kappaletta kokoelmalle ja voi todeta, että taso pysyy tasaisena läpi levyn. Mania oli muuten ensimmäinen levy, jolla yhtye sai kerättyä kultalevyyn oikeuttavat myyntiluvut.

CMX: Dinosaurus Stereophonicus

Dinosaurus Stereophonicus on vuonna 2000 julkaistu tuplalevy-julkaisu, jonka Svart julkaisi uudelleen triplavinyylinä vuonna 2019. Levyä pidetään CMX:n merkkiteoksena ja sitähän se myös on.

Yhtye oli vähentänyt keikkailuaan, tai käytännössä lopettanut sen, ja päätti keskittyä levytyssessioon ja luoda levy jonka jokainen osapuoli voi allekirjoittaa ilman kaupallista menestyspaineitta.

Levyllä mennään musiikillisesti laidasta laitaan kuitenkin melankolinen pohjavire matkaseurana, kuten CMX:llä pääasiallisesti aina on. Proge on vahvasti läsnä levyllä, joka tekee kunniaa 70-luvun soundeille ja tunnelmalle. Paikoin voi myös löytää kunnianosoitusta Black Sabbathille.

Levy on haastava kokonaisuus ja vaatii kuuntelukertoja, jotta löytää ne kaikki kulmat ja yllätykset, joita tämä A.W. Yrjänän kuvailema labyrintti sisältää.