Zero Nine: Intrigue

Zero Nine on Kuusamossa vuonna 1978 perustettu hard rock-/heavy-yhtye. Yhtyettä voidaan pitää suomalaisen heavy rockin kantaisänä tai ainakin standardien luojana.

Yhtye on tosiaan on ollut kasassa jo vuodesta 1978 ja mikä erikoisinta, että yhtyeen jäsenissä on ollut todella vähän muutoksia vuosien varrella. Yhtye on kiertänyt lämppärinä rockmaailman jättiläisten kanssa ja kuuluu niihin suomalaisiin yhtyeisiin, jolla olisi ollut mahdollisuus lyödä läpi laajemminkin kuin Suomessa, mutta Suomessa osaaminen sen suhteen oli vielä lapsen kengissä 80-luvulla ja puuttui niitä osaajia, muitakin kuin Seppo Vesterinen, joka oli viemässä Hanoita maailmalle.

Intrigue on levytetty vuonna 1986 ja on yhtyeen viides studioalbumi, joka seurasi White Lines-levyä, josta tuli yhtyeen lopullinen läpimurtolevy. Intrigue on todellinen merkkiteos suomalaisessa rockhistoriassa. Levy on todella tiukka nippu huikeita kappaleita, jotka kestävät tarkastelun vielä tänä päivänäkin.

Levyn aloittaa Banging on Drums-kappale, joka on ehkä levyn kovin kappale. Kappaleen energia ja se vimma, jolla kappale vedetään läpi herättää kunnioitusta vielä tänä päivänäkin. Banging on Drumsia seuraa joukko tiukkoja kappaleita, joista ei heikkoa kappaletta löydy. Lainakappale Na Na Naa on ehkä ajan hengen mukainen, mutta toimiihan se vieläkin.

Intrigue löi sellaiset standardit suomalaiseen rockiin levytyksen suhteen, että harva yhtye on Suomessa edes lähelle päässyt vielä tänä päivänäkään.

Mahtavana uutisena voidaan pitää, että yhtye on jälleen aktivoitumassa keikkojen suhteen, mutta korona jättää vielä kysymysmerkin, että milloin on seuraava mahdollisuus nähdä yhtye livenä.

Pää Kii: Jos Huonoo Onnee Ei Ois Mul Ei Ois Onnee Ollenkaan


Pää kii on vuonna 2012 perustettu punk-yhtye, jolla on varsin kirjava historia yhtyeen ikään nähden. Lyhyen historian aikana ryhmä on kokenut paljon miehistönvaihdoksia. Ryhmä ilmoitti jo vuonna 2016 lopettavansa keikkailun silloisella kokoonpanolla.

Jos Huonoo Onnee Ei Ois Mul Ei Ois Onnee Ollenkaan on yhtyeen toinen kokopitkä levy, joka julkaistiin vuonna 2018. Ryhmä on siis tälle levyllä kokenut miehistönvaihdoksia ensimmäisen levyn jälkeen ja 6 vuoden levytysvälin.

Levy on tuttua yhtyeen keulakuvan Teemu Bergmanin tylyä maailmankuvaa, jossa liiaksi hopeareunuksia ei näy pilvien reunoilla. Esimerkiksi Nyt Mä Haluan Haistaa Liimaa, Sä Veit Mun Levyt Kirpparille ja Aina Jonon Viimeinen on ilmeisesti sitä sielunmaisemaa mitä Bergman on rakentanut kasvaessaan Kouvolan niin kutsutussa betonihelvetissä.

Vaikka tämä levy ei ole ihan niin tiukka kuin yhtyeen esikoislevy, niin kyllä tälläkin levyllä on hienoja punk-ralleja ja Bergman näyttää tässäkin tuotoksessa olevan suomalaisen ”rappiorunouden” yksi hienoimmista taitajista.

CMX: Mesmeria

Mesmeria on julkaistu vuonna 2015 ja se on CMX:n 15. studioalbumi. Levy seurasi yhtyeen edellistä Seitsentahokas-levyä, joka oli ehkä yhtyeen upein teos.

Mesmeria ei ehkä pääse ihan samalle tasolle kuin Seitsentahokas, mutta ei tämäkään huono albumi ole, päinvastoin. Tämä levy on hienoa jatkoa Seitsentahokas-levylle ja voidaankin sanoa, että tämän kahden levyn aikakaudella yhtye on parhaimmillaan.

Näillä kahdella levyllä yhtye ei lähde liitämään pahimpiin progekokeiluihin, joten nämä levyt uppoavat hiukan helpompaan musiikkiin tottuneiden yleisöön, mutta ei tämä mikään pop-levyjä ole.

Mesmeria on monipuolinen levy, jolta löytyy tavaraa laidasta laitaa, tosin se pahin progeilu on jätetty taustalle. Levy vaikuttaa seesteiseltä ja moni kappale voidaankin laskea balladi-kategoriaan. Itse asiassa, jos johonkin yhtyeeseen sopii sana balladi sen varsinaisessa merkityksessä, niin se on CMX. Vastaavasti levyltä myös löytyy kunnon runttausta, joten kyllähän tämä on aito CMX-levy, joka ei todallakaan petä.

Lapinlahden Linnut: Elämä Janottaa

Lapinlahden Linnut on vuonna 1983 perustettu yhtye, joka koostui pääasiassa näyttelijätaustaisista esiintyjistä. Ryhmän tarkoitus oli esiintyä kadulla esittäen erikoista musiikkia ja sketsejä. Yhtyeestä tuli niin suosittu, että yhtye alkoi tekemään keikkoja erilaisissa keikkapaikoissa. Yhtye on myös tunnettu erilaisista sketsisarjoista mm. Seitsemän Kuolemansyntiä.

Elämä Janottaa on yhtyeen viides studiolevy, joka valmistui 1989. Kyseessä on yhtyeen eniten myynyt levy, joka saavutti myös kultalevyrajan. Yhtyehän ei varsinaisesti loista laulutaidollaan, mutta joku näissä biiseissä vetoaa. Sanoituksissa on huumoria, joka on paikoittain nerokasta sanaleikittelyä, kuten Älä Pure Mun Ananasta. Kyllä tällä levyllä yhtye on ehkä parhaimmillaan, sillä levyltä löytyy melkoisia klassikoita yllä mainitun biisin lisäksi, mm. Se Ei Käy, Elämä Janottaa ja Hip Hop.

Tämän jälkeen yhtyeessä alkoivat erimielisyydet haittamaan harmoniaa ja pikkuhiljaa yhtyeen jäseniä alkoi saamaan kenkää bändistä. Kateus alkoi kalvamaan jäsenien kesken, sillä osa ryhmästä alkoi saamaan työtarjouksia ja huomiota muualtakin, joten muut ryhmäläiset alkoivat epäilemään sitoutumista yhtyeeseen.

Klamydia: Siittiöt Sotapolulla

Klamydia on vuonna 1988 Vaasassa perustettu punk-yhtye, joka tunnetaan tiheätahtisesta julkaisuvauhdista. Yhtye on vuosien saatossa keikkunut jatkuvasti levyjensä kanssa listojen kärjessä ja voidaankin sanoa, että kyseessä on varmaan kaikkien aikojen eniten levyjä myynyt suomalainen punk-yhtye. Muutama punkilla aloittaneita yhtyeitä on jotka ovat myyneet enemmän, mutta ovat siirtyneet pois punk-musiikista.

Siittiöt Sotapolulla on julkaistu vuonna 1995. Ennen levytystä yhtye koki miehistönvaihdon, kun yhtyeeseen basistiksi tuli Hannu ”Hantta” Viinamäki ja Jari ”Jakke” Helin siirtyi kitaristiksi Marko ”Vuokko” Vuorimaan jäätyä sivuun.

Yhtye oli vuonna 1994 kiertämässä Saksassa ja tällä onkin havaittavissa vaikutteita levyllä. Levy alkaa Saksaan-kappaleella, joka kertoo Saksassa reissaamisesta ja toinen reissun vaikutuksista on Mammahälytys-käännöskappale, joka on alun perin Die Lokalmatadore-yhtyeen kappale, jonka kanssa Klamydia keikkaili Saksassa.

Siittiöt Sotapolulla on yksi Klamydian parhaimmista tuotoksista, sillä levy on tasaisen laadukas pääpiirtissään jokaisen kappaleen kohdalla. Levyltä löytyy tuttua kieli poskessa tehtyjä lauluja, joita on ollut väsäämässä moni taho, mutta päävastuu on ollut kaksikolla Jokinen-Pitkäsalo joiden yhtyeistyö on ollut hedelmällinen vuosien ajan.

Ray Parker jr.: Chartbusters

Ray Parker jr. on pitkän linjan muusikko/tuottaja/biisinikkari, joka on tunnettu monen muusikon taustalta, niin soittajana kuin tuottajana. Parker on ollut taustalla mm. sellaisten suuruuksien kuin Stevie Wonder, Diana Ross ja Barry White. Varsinkin Parkerin sooloura on ollut varsin vaikuttava ja menestyksekäs, vaikka pitkän uran aikana ei montaa studiosoololevyä olekaan julkaistu. Listasijoituksia on kertynyt mukavasti, varsinkin 80-luvulla.

Chartbuster-levy on kokoelma aikaisemmista Parker tuotoksista lisättynä legendaarisella Ghostbusters-kappaleella, joka sävellettiin Ghostbusters-elokuvaa varten. Levy on todella laadukas paketti ja vaikka Ghostbusters-kappale onkin tunnetuin Parker-kappale, niin kokoelmalta löytyy paljon laadukkaita kappaleita, jotka poikkeavat paljon Ghostbusters-kappaleesta. Itse asiassa Ghostbusters-kappale aiheutti suuren kohun Huey Lewis and the Newsin ja Parkerin välillä, sillä Lewis nosti oikeusjutun Parkeria vastaan väittäen, että Ghostbusters olisi plagiointi. Täytyy myöntää, että kappale muistuttaa todella paljon Lewisin I Need a New Drug-kappaletta. Kiista sovittiin ja aikoja myöhemmin Lewis paljasti, että Parker taustoineen käytännössä osti oikeudet Lewisin kappaleeseen. Tämä paljastus taas johti uuteen riitaan, koska Lewisillä ja Parkerilla oli vaitiolosopimus asiasta.

Itselleni levy oli todellinen yllätys, sillä artistiin en ollut kovinkaan syvällisesti tutustunut aiemmin, mutta tämä kokoelma osoittautui todella laadukkaaksi paketiksi. Ghostbusters-kappale rakensi ennakkoon pinnallisen mielikuvan muusikosta, mutta levyltä löytyy levyllinen hienoja kappaleita. Osassa kappaleissa on samoja kaikuja Michael Jacksonin kanssa ja levy onkin aikansa tuotos, eli 80-luvun elektropoppia/r&b:a.

Georgia Satellites: Georgia Satellites

The Georgia Satellites on vuonna 1980 perustettu yhtye, tosin yhtye aloitti Keith and the Satellites nimellä. Muutaman miehistönvaihdoksen jälkeen vuonna 1982 yhtye päätti vaihtaa nimensä ja uudeksi nimeksi tuli Georgia Satellites.

Vuonna 1986 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen kokopitkälevy, joka kantoi bändin omaa nimeään. Levy nousi Yhdysvaltojen US Top 200-listalle sijalle 5. Levyn avausraita Keep Your Hands to Yourself on ylivoimaisesti yhtyeen tunnetuin kappale ja nousikin sinkkulistan kakkoseksi. Levyllä on vahva southern rock/country rock-fiilis ja kappaleen onkin kerrottu jopa muuttaneen countryn suunnan siihen mitä se tänä päivänä on.

Levy on laadukas teos ensilevyksi. Siinä on pari helmeä ja totaaliset flopit puuttuvat kokonaan, joten kyllä levyä voi luokitella hyvällä omallatunnolla laatulevyksi.

5 päivää, 8 yhtyettä

Edessä oli mielenkiintoinen pitkä viikonloppu keikkojen merkeissä. Tiedossa oli paljon tuttuja ja vähemmän tuttuja yhtyeitä, niin Turussa kuin Tampereellakin.

Putki alkoi perjantaina 7.2. Turun Logomossa esiintyvillä kolmella yhtyeellä. Ensimmäisenä lavalle hyppäsi Temple Balls, joka käynnisti keikan energisellä meiningillä ja sai yleisön lämpenemään. Harmi vaan, että yleisöä ei ollut vielä saapunut paikalla enemmin, sillä täytyy sanoa, että yhtye oli todellinen yllätys. Omasta mielestäni jopa illan paras, vaikka yhtyeelle olikin annettu mahdollisuus vetää vain lyhyt setti.

Temple Balls Logomossa.

Pienen tauon jälkeen Temple Ballsin energisen hard rock-setin jälkeen lavalle nousi power metal-yhtye Arion, joka itselleni ei aikaisemmin kovin tuttu yhtye ollut. Yhtye vaikutti ammattitaitoiselta ja hyvin yhteen soittavalta ryhmältä, mutta itselleni power metal ei ole ihan se kovin juttu, joten Arion jäi vähän etäiseksi itselleni.

Arion lavalla.

Illan pääesiintyjä oli Sonata Arctica, ja keikan alkaessa olikin Logomon sali jo kivasti täyttynyt Sonata Arctica-faneista. Kesällä tuli kyseinen yhtye näyhtyä Sauna Openissa, mutta siellä yhtyeestä jäi vaisu vaikutelma. Täytyy sanoa, että odotukset eivät olleet kovat Saunan jälkeen. Vaikka power metal ei tosiaankaan ole se kovin juttu, niin Logomon keikalla yhtye sai käännytettyä omat ennakkoluulot positiiviseksi kokemukseksi. Kyllähän yhtye tuntui saavan paremman kontaktin yleisöön kuin kesällä. Tosin nythän bändi oli pääesiintyjä ja suurin osa yleisöstä olikin saapunut paikalle yhtyeen takia. Yhtyeen keulakuva Tony Kakko yhdessä yhtyeen kanssa tuntuivat arvostavan kovasti fanejaan ja muutenkin sympaattinen keulakuva vaikutti oleva hyvällä fiiliksellä, kuten koko yhtye. Lisäksi kyllähän yhtyeellä alkaa olla sellainen keikkasetti yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen, että moni muu yhtye saa olla kateellinen.

Sonata Arctica lauteilla.

Lauantaina oli vuorossa jälleen Logomossa keikkailta ja ohjelmassa oli ruotsalaista rockosaamista. Henkilökohtaisesti odotukset illalle olivat kovat, sillä lavalle oli nousemassa itselleni yhtyeenä todella ylhäällä rankingissa oleva ryhmä. Lisäksi lämppärinä oli yhtye jota en aikaisemmin ollut livenä nähnyt, mutta musiikki oli tuttua ja hyväksi todettu.

Lämmittelystä vastasi sleazy rock-yhtye Crashdïet. Crashdïet avasi pelin energisenä ja hoiti lämmittelynsä erittäin ammattimaisesti, varsinkin yhtyeen laulaja Gabriel Keys oli hyvällä meiningillä ja tuntui nauttivan esiintymisestä.

Gabriel Keys.

Illan pääesiintyjä oli Turun illassa monesti Suomessa vieraillut Mustasch. Edellisen kerran Turussa vieraillessa yhtye veti huikean keikan ja showhun oli panostattu vaikuttavalla valoshowlla, mutta tällä kerralla lava oli rakennettu simppeliksi, tosin lavalta löytyi piano, jota käytettiin osissa biiseissä. Täytyy sanoa, että useamman Mustaschin keikan nähneenä yhtye oli vähemmän riehakkaalla tuulella. Piano-osuudet toivat keikkaan seesteisyyttä, mutta vei ehkä pois osan siitä energiasta mikä yhtyeen lavashowhun kuuluu. Yhtyeen keulakuva Ralf Gyllenhammar on karismaattinen persoona ja on aina ollut hyvä saamaan yleisön oman pikkusormensa ympärille. Täytyy sanoa, että Mustasch on todella hieno yhtye huikealla biisikatalogillaan ja livenä yhtye on aina hieno kokemus.

Ralf Gyllenhammar pianon äärellä.

Logomo-keikkojen jälkeen oli aika pitää pari huilipäivää ennen kovasti odotettua the Bay Strikes Back -kiertuetta. Kiertue sisälsi kolme thrash-skenen syntyyn San Franciscossa vahvasti vaikuttanutta yhtyettä. Death Angel, Exodus ja Testament oli kiertuella ensimmäistä kertaa koskaan tällä kokoonpanolla.

Keikan avasi Death Angel, joka tulikin energisesti avamaan illan. Itselläni oli vähän epätietoisuutta mitä Death Angeliltä voi odottaa livevedossa, mutta täytyy sanoa, että Death Angel veti illan kovimman keikan. Ryhmä soitti tiukasti yhteen ja laulaja Mark Osegueda oli erittäin karismaattinen keulakuva bändille. Yksinkertaisesti voi sanoa, että huikea keikka.

Death Angelin jälkeen lavalle nousi Exodus ja tässä oli myös vähän hämärän peitossa, että missä livekunnossa kyseinen yhtye on, mutta yhtye tuntui olevan energinen ja itselleni yllätykseksi ex-Slayer kitaristi Gary Holt oli palannut yhtyeeseen, mikä ei todellakaan ollut pettymys. Yhtye veti kivan keikan, mutta kyllä jäi hiukan Death Angelin jalkoihin. Yhtyeen laulaja ”Zetro” tuntui nauttivan kovasti Tamperelaisesta yleisöstä, kuten koko yhtye.

Illan pääesiintyjä oli, itselleni eniten odotettu, Testament. Täytyy sanoa, että yhtye oli todella vaisu ja pettymys. Keikka vedettiin rutiinilla ja ammattiatidolla, mutta se keikassa olikin ongelma. Kaksi aikaisempaa yhtyettä oli hoitanut lämmittelyn hienosti ja odotus olikin, että edessä olisi illan kliimaksi, mutta valitettavasti Testament oli vaisu

ja tasapaksu. Keikan loppupuolella sattui välikohtaus jossa järkkärit raudoittivat erään katsojan jostain syystä. Yhtyeen laulaja Chuck Billy keskeytti keikan ja vaati järkkäreitä irroittamaan raudat ja yleisö yhtyi tähän myös mukaan. Keikka oli pysähdyksissä varmaan vajaan 10 minuuttia ennen kuin katsoja irroitettiin raudoista, jonka jälkeen vasta keikka jatkui. Täytyy sanoa, että välikohtauksen jälkeen yhtye lähti uudella virralla liikenteeseen ja loppukeikka olikin energiatasoltaan korkeampi kuin ennen välikohtausta. Tosin muu keikkaväki tuntui nauttivan täysin rinnoin koko Testamentin keikasta.

Viisi päivää, 8 yhtyettä. Kaiken kaikkiaan antoisa pitkä viikonloppu, jossa päähuomio kiinnittyi lämppäreiden vahvaan panokseen. Menkää ihmiset katsomaan lämppäreitä, sieltä voi löytää mukavia yllätyksiä.

Shogun: 31 Days

Shogun on vuonna 1984 perustettu britti hard rock-yhtye. Yhtye monesti luokitellaan nwobhm-yhtyeeksi, mutta itse laskisin yhtyeen hard rock-yhtyeeksi. Yhtye oli voimissaan muutaman vuoden vaatimattoman menestyksen takia. Mielenkiintoinen yksityiskohta yhtyeessä on kosketinsoittajana operoiva ex-Iron Maiden jäsen Tony Moore, tosin Maidenin kosketinsoitin kokeilu jäi yhden keikan kokeiluksi.

31 Days-levyn nimi on itseasiassa siitä peräisin, että se kasattiin 31:ssä päivässä. Tämä brittiyhtye on tuonut musikkiin amerikanmeininkiä koskietinsoittimineen ja biisejä voisikin kuulevan 80-luvun purkkaleffoissa tai sen ajan toimintaleffojen tunnarina.

Levy alkaa parilla vauhdikkaalla rallilla eli Cloac and Dagger- ja Shock to the Heart-biiseillä, jotka ovatkin levyn parasta antia. Levyltä myös löytyy slovareita, kuten jokaisen 80-luvun hard rock-yhtyeen täytyi tehdä. Levyn teemana on muutenki rakkaus ja sen vaikeus.

Täytyy kyllä sanoa, että oli yllätys mitä levyltä löytyi. Kun tuli levy kirpparilta noukittua, niin odotukset eivät olleet kovat, mutta levy osoittautui yllättävän kovaksi paketiksi.

Hardline: Hardline

Hardline on vuonna 1983 Norjassa Trondheimissä perustettu heavy metal-/ hard rock-yhtye. Yhtye aloitti Lipservice nimellä, mutta vaihtoi nimekseen Hardline laulaja Romy Vitalen ( Børge Pedersen) liittyessä yhtyeeseen.

Yhtyeen omaa nimeään kantava esikoislevy julkaistiin vuonna 1984 belgialaisen Mauseleum-levymerkin taholta. Levy on aikalaisensa näköinen tuotos ja se on ehkä ollut suurin ongelma maailmanvalloituksessa, eli liikaa löytynyt samankaltaisia yhtyeitä maailmalta.

Levyn avauskappale Tyrant on levyn jalokivi, joka polkaisee levyn kivasti liikkeelle ja herättelee toiveita, mutta taso tippuu levyn edetessä. Out in the Rain-kappaleessa myös löytyy ideaa, muuten levy on melko tasapaksu. Levyltä löytyy tosiaan muutama kiva kappale, mutta levy on melko epätasainen ja jopa biisien sisällä löytyy epätasaisuutta.

Levy jäi yhtyeen ainoaksi kasarilla laulaja Pedersenin siirryttyä Road-nimiseen yhtyeeseen, mutta yhtye on ollut on/off-tilassa tässä vuosien aikana Pedersenin palatessa yhtyeeseen takaisin. Yhtye jopa julkaisi vuonna 2011 Monumental-nimisen levyn.