Blue Öyster Cult: Agents of Fortune

Blue Öyster Cult on perustettu vuonna 1967 New Yorkissa alkuperäisellä nimellä Soft White Underbelly. BÖC nimi vaihtui vuonna 1970 ja tämä tuli olemaan lopullinen nimi parikin kertaa vaihdelleen yhtyeen nimihistoriassa.

Agents of Fortune on julkaistu vuonna 1976 ja oli yhtyeen neljäs studioalbumi. Albumia voidaan pitää yhtyeen läpilyöntilevynä kaupallisesti. Levy oli yhtyeelle hieno palkinto valtavan panostuksen vuoksi tuotannon puolella, sekä musikillisesti siirtymisestä hiukan kaupallisempaan suuntaan.

Levyn ensimmäinen puoli on täyttä timanttia sisältäen mm. hittikappaleet E.T.I. (Extra Terrestrial Intelligence), This Ain’t the Summer of Love ja tietenkin yhtyeen tunnetuin, ja rockin klassikoihin kuuluva, (Don’t Fear) the Reaper.

Toinen puoli levystä jää hiukan vaisummaksi ja ontommaksi kuin ensimmäinen puolisko. Parhaaksi kappaleeksi toisella puoliskolla nousee ehdottomasti puoliskon avauskappale Sinful Love.

Levy voidaan laskea rockin yhdeksi klassikkolevyiksi, vaikka ei olekaan täydellinen paketti. Tosin täytyy sanoa, että ei tästä levystä huonoa kappaletta löydy.

Amorphis Legacy of the 1000 Lakes-olut

Olut ja musiikki on aina vahvasti ollut sidoksissaan toisiinsa. Musiikin ystävät ovat monesti myös hyvän oluen ysäväviä. Musiikki sekä olut koskettavat vahvasti ihmisen mielihyväjärjestelmää ja tuottavatkin hyvin samanlaista mielihyvää ihmisen aisteille. Parasta on kun maistelet hyvää olutta hyvän musiikin kera.

Nyt maistelussa on on Maku Brewingin valmistamaa Amorphis Legacy of the 1000 Lakes-olut, joka on Maku-panimon ja Amorphis-yhtyeen kolmas yhteistyöolut.

Olut on tyypiltään Pale Ale-olut ja tuoppiin kaataessa rakentaa keskikokoisen vaahdon. Väriltään olut on kirkkaan keltainen ja tuoksu on hiukan sitruksinen sekä kukkainen. Maku on miedon humalainen ja ehkä jälkimaku on hiukan vaisu. Oluen prosentit pysyvät markettiprosenttien rajoissa, joten se on aina hiukan pois oluen luonteesta. Olut sopii mainiosti nautittavaksi kesähelteellä laiturin nokassa jossain niistä tuhnsien järvien rannassa.

Porcupine Tree: The Incident

Porcupine Tree on vuonna 1987 Isossa-Britanniassa perustettu progressiivista rockia soittava neljä henkinen yhtye, jonka tunnetuin jäsen on laulaja-kitaristi Steven Wilson, joka myös vastaa suurimmilta osin kappaleiden kirjoittamisesta. Wilson aloitti yhtyeen sooloprojektina mutta toi yhtyeeseen muita jäseniä vuonna 1993.

The Incident on julkaistu vuonna 2009 ja on yhtyeen 10. studioalbumi. Levy on laadukas paketti, joka sisältää hienosti kirjoitettua materiaalia ja soitosta paistaa soittajien ammattitaito. Itse en ehkä ole suurin progefani mutta tässä on jotain, joka koskettaa omaa makua. Kappaleissa paistaa herkkyys ja toisaalta vastapainona välillä kuullaan raskaitakin osuuksia.

Levyä kuunnellessa kannattaa kiinnittää huomiota sanoihin sillä siellä on erittäin syvällisiä sanoituksia. Esimerkiksi levyn nimikkokappale ja levyn synty on saanut alkunsa, kun Wilson ohitti moottoritiellä kolaripaikan ja tapahtuma herätti hänessä vahvoja tunteita ja ajatuksia.

Time Flies on levyllä yli 11 min. kappale.

CMX: Talvikuningas

CMX on vuonna 1985 Torniossa perustettu yhtye, jota on vaikea luokitella mihinkään genreen. Yhtye on aloittanut musiikillisesti punkista ja päätynyt progeen, lisäksi siltä väliltä yhtyeeltä löytyy tuotantoa.

Talvikuningas on julkaistu vuonna 2007 ja Svart on julkaissut vinyyliversion vuonna 2017. Levy on häkellyttä progelevy, jonka teemana on tulevaisuus avaruudessa eli levy on konseptiltaan scifi-tarina. A.W. Yrjänä on kertonut, että levy pohjautuu silloin kirjoittamaansa scifiromaaniin, jonka käsikirjoitus katosi, kun hänen kotiinsa murtauduttiin ja josta vietiin kone, jonka kovalevyllä käsikirjoitus oli.

Levy on ristiriitainen paketti ja kuuntelun jälkeen joutuukin toteamaan, että ei oikein osaa sanoa mitä mieltä levystä on, olo on hämmentynyt.

Levy starttaa Kaikkivaltias-kappaleella ja se herättää ajatuksen, että nyt on yhtyeeltä tiedossa tykkilevy riffittelyjen suhteen. Jo tämä kappale antaa osviittaa mitä tulevan pitää. Eli yli 10 minuuttinen kappale vie tunnelmasta toiseen, jota seuraa hc-vivahteinen Resurssikysymys-kappale.

Kappaleet soljuvat läpi lähes ilman katkoja rakentaen yhden kokonaisuuden, jossa täytyy olla tarkkana milloin kappale päättyy ja milloin seuraava alkaa. Yhtye on luonut levylle tunnelman, että juuri kun saavutat tietyn tunnetason ja alat kotiutua tunnelmaan, niin sinut jo vedetään aivan toiseen tunnelmaan. Yhtye ei anna ajatuksen levätä hetkeäkään, siksi levystä jää hämmentävä fiilis. Uskon, että kun levylle antaa useampia kuuntelukertoja, niin levy on todella hieno kokonaisuus. Siitähän hienot levyt tunnetaan ja joille aika on suosiollinen.

Green Day: Dookie

Green Day on vuonna 1986 perustettu yhdysvaltalainen punkyhtye. Yhtye on ollut vahvasti tuomassa punkmusiikkia valtavirtaan ja on monesti saanut hyviä arvosteluja valtavirtamusiikin asiantuntijoilta.

Dookie on vuonna 1993 äänitetty levy ja se tuli markkinoille vuoden 1994 alussa. Levymyynti lähti hitaasti käyntiin mutta nykyisin sitä on myyty kaiken kaikkiaan yli 20 miljoonaa kappaletta. Levy lennätti yhtyeen ihan uudelle tasolle ja sai monet yhtyeen fanit hylkäämään yhtyeen kaupallisuuden takia.

Levy on tiukka paketti ja näytti suuntaa sille, että yhtyeessä on potentiaalia nousta suurille areenoille. Levyn parhaimistoa on kappaleiden osalta radiostakin paljon vielä kuultavia Basket Case ja When I Come Around. Levy kuulostaa edelleen tuoreelta 27 vuodenkin jälkeen ja paljon radiossa soitetut kappaleet saavat edelleenkin pään nyökkymään hyväksyvästi kappaleiden tasosta.

Henkilökohtaisesti levy on ehdottomasti yhtyeen paras levy tähän mennessä. Valitettavasti yhtye siirtyi tulevilla levyillä pikkuhiljaa vieläkin lähemmäs valtavirtaa ja lisäksi yhtyeen laulajan Billie Joe Armstrongin henkilökohtaiset ongelmat ajoivat yhtyeen sivuraiteille.

Nirvana: Bleach

Nirvana on vuonna 1987 Aberdeenissa, Washingtonissa, perustettu yhtye. Yhtye tunnetaan Grunge-musiikin luojana ja tyylisuuntaa pidettiin silloin raskaan rockin tappajana. Yhtyeen keulakuva ja kappaleiden kirjoittaja Kurt Cobain kuoli vuonna 1994 oman käden kautta.

Bleach on Nirvanan debyyttialbumia ja ei varsinaisesti ollut mikään kaupallinen jättimenestys, mutta kyllä levyltä aistii, että yhteessä on potentiaalia. Levy kuulostaa autotalliyhtyeen tuotokselta, tosin täytyy sanoa, että todella lahjakkaan yhtyeen tuotokselta. Levyltä aistii ahdistuksen ja kiukun, joka myös seurasi Cobainia koko hänen lyhyen elämänsä.

Cobain on kertonut kirjoittaneensa suurimman osan levyn lyriikoista levytystä edeltävänä iltana tai studiossa. Tämä ehkä tuo levyyn punkmaisen fiiliksen. Levy on musiikkisuunnan nimensä mukainen, likainen ja epäsiisti.

Levy on vahva kokonaisuus, eli huonot kappaleet puuttuvat, mutta vielä sieltä ei mitään hittikappaletta löydy. Esimerkiksi About a Girl-kappale antaa jo viitteitä levyltä, että tulevaisuudessa saattaisi kaupallisuuteenkin olevan kykyjä.

Metallica: Reload

Metallica on vuonna 1981 perustettu Los Angelesissa, josta pian yhtye muutti San Franciscoon ja loi maineensa kuuluisana yhtenä Bay Arean thrash metal-yhtyeistä. Vuosien kuluessa yhtyeestä on kasvanut metallimusiikin jättiläinen, joka on vienyt metallimusiikkia valtavirtaan.

Reload on yhtyeen seitsemäs albumi ja selkeä jatko-osa Load-albumille. Albumi on myös samalla basisti Jason Newstedin viimeinen albumi yhtyeen jäsenenä.

Albumia on pidetty Loadin ohella melkoisena floppina legendaarisen Musta Albumin jälkeen. Tottahan se on, että levyn materiaali ei vedä Musta Albumille, mutta toisaalta mikä tahansa muu yhtye tuuttaisi tällaisen albumin ulos, niin hehkutus olisi melkoinen. Yhtye on luonut itsestään sellaisen jättiläisen, että rima on niin korkealla ja on käytännössä mahdoton enää saavuttaa sitä rimaa.

Albumin parhaat kappaleet on pakattu levyn alkuun ja sen jälkeen taso hiukan tipahtaa. Joku voisi sanoa, että loppumateriaali on tasapaksua, mutta itse sanoisin, että materiaali on tasavahvaa. Levy on ammattitaidolla tuotettu ja materiaali on laadukasta. Tuottajana on toiminut Musta Albumilta tuttu Bob Rock. Mutta kuten sanottu ei se yllä Mustan tai muiden sitä ennen julkaisujen albumien tasolle.

Pepe Ahlqvist H.A.R.P.: On the Ground

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. on vuonna 1988 perustettu yhtye, jossa soittivat kovan luokan muusikot, joista voisi mainita mm. Pepe Ahlqvist ja Jarmo Nikku.

On the Ground on yhtyeen toinen julkaisu ja onkin yhtyeen kaupallisesti menestynein albumi. Albumi on tasapainoinen ja soitannaltaan hyvän fiiliksen levy. Yhtyeen soittajien taso on huikea, mutta sillä ei ole lähdetty brassailemaan, vaan on purkitettu laadukas ja hyvin soljuva blues-levy.

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. on kyllä yksi hienoimmista suomalaisista blues-yhtyeistä ja levyt on aina hienoa kuunneltavaa, vaikka ei olisikaan mikään suurin bluesin ystävä.

Steve Lukather: I Found The Sun Again

Steve Lukather on vuonna 1957 syntynyt muusikko, joka tunnetaan parhaiten Toto-yhtyeen kitaristina, mutta myös hoitaa osittain laulajan postia. Toto perustettiin 1976 studiomuusikoista koostuneesta ryhmästä ja Lukather onkin ollut mukana monien muiden muusikkoiden levytyksillä.

I Found The Sun Again-levy on Lukatherin 8. studioalbumi ja levy osoittautui monipuoliseksi teokseksi. Levyltä löytyy rauhallista menoa sekä kivaa tykitystä, jossa kitara on pääosassa. Paikoittain levyltä pilkottaa 60- ja 70-luvun tunnelmat. Itse olen sitä mieltä, että Lukatherin vahvuudet laulajana tulee silloin esille, kun kappale on hiukan rosoinen ja jopa raskas. Tällä levyllä olisi toivunut kuulevan enemmän tätä puolta Lukatherilta.

Uudella levyllä on tuotu esille hienot muusikot, joita levytyksessä on ollut mukana ja varsinkin, jos on Lukatherin kitaransoiton ystävä, niin tällä levyllä sitä saa nautiskella runsain määrin.

Odotukset oli kovat levyltä ja pikkaisen tuntui jäävän itselleni pettymyksen makua. Toisaalta taas ensi kuuntelun jälkeen jäi tunne, että levy vaatii kuuntelukertoja iskeäkseen täydellä.

Black Sabbath: Live at Last

Black Sabbath on vuonna 1969 Birminghamissa perustettu heavy metal-yhtye ja on tyylisuunnan esi-isä. Yhtye oli toiminnassa ihan viime vuosiin saakka, tosin kokoonpanot ovat vaihdelleet vuosikymmenien aikana valtavasti.

Keikkanauhoitukset on taltioitu maaliskuussa vuonna 1973. Live at Last on julkaistu vuonna 1980 ja yhtye ei alun perin hyväksynyt levyä, sillä levy on julkaistu yhtyeen entisen managerin toimesta. Tosin nykyisin tallenteilla on yhtyeen hyväksyntä.

Levy on laadultaan kelpo livelevy ajatellen ajankohtaan jolloin taltioinnit on tehty ja että osa luokittelee levyn bootleg-levyksi. Yhtye on levyllä kovassa vedossa ja oikeasti Wicked World-kappaleessa ainoastaan pitkät soolot pilaavat hyvän kokonaisuuden.